G.W.Sundmans lähtee Pariisiin

Ravintola G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsén on kutsuttu Pariisin Musée d’Orsay’n ravintolan vierailevaksi kokiksi.

Taidemuseossa järjestetään tänä keväänä Akseli Gallén-Kallelan näyttely, jonka kunniaksi Jämséniä on pyydetty tuomaan suomalaista ruokataidetta museon ravintolaan. Une passion finlandaise -näyttely ja lounas à la G.W. Sundmans vierailevat Musée d’Orsayssa kolmen kuukauden ajan 7. helmikuuta lähtien. Pariisin tunnelmista voi nauttia kuukauden ajan myös Helsingissä.

Keittiöpäällikkö Matti Jämsén ja G.W. Sundmans ovat saaneet kutsun vierailla museon 300-paikkaisessa ravintolassa. Skandinaavinen keittiö on Ranskassa tällä hetkellä erittäin suosittu, mikä näkyi myös edellisessä Bocuse d’Or -kilpailussa: kolmen parhaan kärki tuli Pohjoismaista, Jämsén sijoittui viidenneksi.

Matti Jämsén aikoo tarjota pariisilaisille neljän ruokalajin lounaan, joka antaa hyvän kuvan hänen ruokafilosofiastaan ja skandinaavisen keittiön vahvasta nykytilasta. Lounas alkaa mallasvanukkaalla vihannessalaatin kera, sen jälkeen maistellaan kylmää kurkkukeittoa. Pääruoka valmistetaan lohesta ja tarjotaan puikulaperunan kera. Jälkiruokana Jämsén tarjoilee modernin version vispipuurosta ja vaniljahyydykkeestä.

Musée d’Orsay sai Jämsénin innostumaan vierailusta pienen houkuttelun jälkeen.
Ravintolapäällikkö Anne Immonen kertoo, että pariisilaisille suunnitellun G.W. Sundmansin menun voi nauttia myös Helsingissä. A la carte -illallinen on tarjolla kuukauden ajan 7. helmikuuta alkaen.