Kirja-arvostelu: Juustot & juomat

Juustot & juomat -kirja rikkoo tavallisen ”juusto kuin juusto punaviinin kanssa” -yhdistelmän antamalla runsaasti vinkkejä juustojen ja erilaisten juomien yhdistämiseen. Aiheeseen perehdytään kolmella eri tavalla: kertomalla erilaisista juustotyypeistä ja niille sopivista juomista, esittelemällä 22 juusto ja juoma -yhdistelmää ja juuston ja juomien yhteen sovittamiseen perehdyttävällä taulukolla. Juustoihin yhdistetään viinien lisäksi oluita, siidereitä ja jopa tisleitä.

Juustojen ja juomien yhdistämisen lisäksi kirja kertoo juustojen historiasta ja valmistuksesta sekä juustojen ja juomien tarjoilusta. Kirjan lopussa on yhdeksän lisuke- ja juustoruokareseptiä. Niistä kokeilemisen arvoinen on ainakin hauska kirsikka-lakuhilloke, jota suositellaan nautittavaksi brien kanssa.

Vaikka ulkomaisten juustojen lisäksi 22:n esiteltävän juuston joukkoon on valittu neljä kotimaista juustoa, Aura, emmental, leipäjuusto ja Viinitarhuri, lukija saattaa jäädä kaipaamaan nyt kovassa huudossa olevia kotimaisten pienjuustoloiden tuotteita.

Kirjan tarkoituksena on kuitenkin ollut, että esitellyt juustot löytää helposti hyvin varusteltujen kauppojen hyllyiltä. Sama koskee juomia, jotka voi ostaa Alkosta.

Vaikka kirjan esittelemät 22 juustoa ovat tuttuja klassikoita, niihin pääsee perehtymään tavallista syvemmin. Antti Uusitalon tarkoituksena on ollut kertoa juustoihin liittyviä tarinoita, ja sen hän tekee hienosti. Sanna Maikkula

Juustot & juomat. Antti Uusitalo. Readme.fi. 160 s. 31,90 €.