Kirja-arvostelu: Pieni suuri kaali

Pieni suuri kaali -kirja haluaa palauttaa hiukan unohdetun kaalin maineen. Kirjan kirjoittaja, ruokatoimittajanakin tunnettu Kalle Kirstilä puhuu lähiruuan ja yleisemminkin kasvisten sekä juuresten puolesta. Kirja muistuttaa kaalin taipumisesta monenlaisiin ruokiin.

Pieni suuri kaali sisältää reippaat 80 reseptiä. Mukaan mahtuvat klassikot kaalipata, kukkakaalikeitto ja kaalikääryle, ja niistä esitellään useampia, tähän päivään muokattuja versioita. Kaalikääryleet on tehty muun muassa  villiversiona käyttämällä täytteeseen osmankäämiversoja, ja kääryleiden kera tarjottava kastike on maustettu villiyrteillä. 

Fine dining-osasto on kirjassa nimetty ”kaalia hienosuisille”. Sieltä löytyy esimerkiksi ”ankkaa, muhennettua lehtikaalia ja raakapaistettuja perunoita” sekä ”paahdettua kampasimpukkaa ja vanilja-kukkakaalikermaa”. Kokkina kirjassa toimii palkittu Petteri Luoto.

Kirstilän Pieni suuri kaali on ensisijaisesti hyvän tuulen kirja. Pieniä tarinoita ja kerrontaa lukiessa tulee hyvälle mielelle. Mies maalailee reseptien ohessa kuvaa saunapuhtaista muksuista napostelemassa hapankaalipiirakkaa jaffa kädessään ja jakaa meille lapsuusmuistonsa alakerran nauravasta karjalaisnaisesta, joka teki makean herkullisia kaalikääryleitä.

Paitsi viihdyttävä, kaalikirja on myös inspiroiva moninaisine ohjeineen ja paikoitellen hyvin kauniine kuvineen. Se sisältää tietoiskun useammasta kaalilajista ja kertoo myös niiden viljelystä, terveysvaikutteista ja käytettävyydestä. Kaalin kanssa soveltuvat mausteet on listattu erikseen, mikä on hyvä idea ajatellen kokeilevia kotikokkeja. Merituuli Hemilä

 

Pieni suuri kaali. Kalle Kirstilä, Robert Seger. WSOY. 168 s.

 

Sillä Sipuli- blogissa on kokeiltu kirjasta hapankaalipiirakkaa.