



Voileipäkakut ovat Suloiset suolaiset -keittokirjan parasta antia. Jo sisällysluettelo saa lajin harrastajan innostumaan: yhdeksäntoista voileipäkakkuohjetta! Niiden lisäksi kirja tarjoaa ohjeita piirakoista, pikkusuolaisista ja paistetuista kakuista.
Ennen kuin päästään tarttumaan itse resepteihin, kirja valottaa miten voileipäkakun saa varmimmin onnistumaan. Tuttujen perustietojen lisäksi paneudutaan esimerkiksi siihen, kuinka monta millimetriä paksuja viipaleita sekaleivästä, vaaleasta leivästä ja tummasta leivästä kannattaa voileipäkakkuihin leikata.
Kirja antaa yhdeksän erilaista leipäohjetta, joista tehdä pohja voileipäkakkuihin. Niiden lisäksi ohjeissa käytetään kaupan leipiä ja reseptikohtaisia pohjia. Täytteet ovat runsaita ja koristeet noudattelevat niiden linjaa, kuten voileipäkakkujen kohdalla tapana on. Yllättäviäkin makuyhdistelmiä löytyy: esimerkiksi kylmäsavuporoon ja kantarelliin yhdistetään ananasta. Kalastajan sushikakku on hauska ajassa oleva resepti, mutta miksi riisiviinietikan tilalla on valkoviinietikkaa ja wasabin korvaa piparjuuri?
Kirjan tekijä Ulla Svensk on saanut kuvituksen suunnitteluun apua Meiju Mäkiseltä. Vaikeasti kuvattavat piirakatkin on kuvattu onnistuneesti, kun joku on paneutunut vain kuvausjärjestelyihin. Toki osansa on myös Svenskillä, jolla on selvästi varsinkin voileipäkakkujen koristelu hallussa. Sanna Maikkula
Suloiset suolaiset. Ulla Svensk. Kustannusosakeyhtiö Otava. 144 s. 38,17 €.