



(Ruokatieto) Ilmassa oli juhlan tuntua, kun hotelli-, ravintola- ja catering-alan parhaat tekijät palkittiin Pro-palkinnoin torstaina Finlandia-talossa. Kymmenettä kertaa järjestettyä juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan edellisvuosien voittajat ja muu alan kerma.
Pro-palkinnot jaettiin 12 sarjassa. Jännitys tiivistyi, kun lavalla esiteltiin vuorollaan kollegoiden, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden äänestämä kolmen kärki kustakin sarjasta. Valinnat teki alan vaikuttajista koostuva raati.
”Hyvä, että ala pitää itsestään meteliä”
Valintakriteerejä olivat ammattitaito, esikuvallisuus ja asenne.
- 3 200 esitetyn ehdokkaan joukosta pelkästään 36 finalistin valinta oli haasteellista. Kaikki olivat erittäin ammattitaitoisia ja tasaväkisiä. Erot ovat todella pieniä, kilpailun järjestävän Aromin päätoimittaja Eero Lehtinen toteaa.
Tuomariston puheenjohtajana toiminut Antell-Cateringin toimitusjohtaja Tomi Lantto totesi ravintola- ja matkailualan arvostuksen nousseen kymmenen vuoden aikana.
- Panostus laatuun näkyy. Yritykset, työntekijät, me jokainen olemme tehneet sen. On hyvä, että ala pitää itsestään meteliä. Pro-palkinnot tuovat esiin alan ammattilaiset. Kiitos myös MaRalle, joka hoitaa etujamme pitkäjänteisesti, Lantto sanoo.
Kollegoiden arvostus mykistävää
Useimmat voittajat valinta mykisti, joten illan aikana kuullut puheet olivat lyhyitä. Kollegoita kiiteltiin, heiltä tullut tuki ja arvostus oli voittajille tärkeää.
Sarjan ravintolan kokki voitti Suomen parhaaksi ravintolaksi valitun Farangin
Serko Rantanen. Parhaaksi ravintolan asiakaspalvelijaksi raati valitsi Timo Hannulan, joka on freelancerina tuttu sommelier useiden Suomen huippuravintoloiden asiakkaille.
Sarjan kahvilan työntekijä voitti Helinä Kantola Helsingin Kluuvikadun Karl Fazer Cafésta. Ruokapalvelun työntekijänä palkittiin Senja Lankinen Kortepohjan koulusta. Paras suurkeittiön kokki on Eila Paananen Länsi-Asikkalan koulusta ja suurkeittiön päällikkö Jaana Nikumatti Villa Bredan palvelukeskuksesta.
Himoitun Pro ravintolan keittiöpäällikkö -tittelin vei Pekka Terävä Ravintola Olosta. Edistyksellisestä gastronomiasta kiiteltiin koko finaalikolmikkoa, Terävän ohella Sasu Laukkosta Helsingistä ja Timo Niemistä Leviltä. Viimeisimpänä saavutuksenaan 28 vuoden mittaisella urallaan Terävä on konkreettisesti tuonut uuden tähden ravintolakartalle.
Ravintolapäällikkösarjan ykköseksi raati valitsi oululaisen Hannu Uutisen, jonka valtakuntaa on Holiday Inn Oulun Brasserie Botnia. Paras baarimestari on Pekka Välitalo American Barista.
Opettajasarjassa konkareiden kisan voitti Pirkko Pölönen Tampereen ammattiopistosta. Parhaana ruokapalvelupäällikkönä palkittiin Paula Alanko Puolustusvoimien ruokahuollon palvelukeskuksesta Tampereelta.
- Kollegani sanoi minulle hiljattain, että ”sä olet niin pro”. Vähättelin, että enhän minä nyt. Nyt täytyy tunnustaa, että olen Pro ja tuntuu upealta, Alanko summaa.
Yrittäjille ”elämäntyö-Oscar”
Yrittäjinä palkittiin uusikaupunkilaisen Gasthaus Pookin Kaija ja Simo Reijonsaari. He saivat myös toista kertaa jaetun Lehdistön palkinnon. Yrittäjien 26 vuoden yhteistä taivalta kiiteltiin monin sanoin:
- Kokki ei tee ruokaa yksin, vaan tarvitsee tiimin. Kaikki ylisanat sopivat voittajiin, heidän sarjansa edustaa kaikkia alan ammatteja. He ovat rakentaneet neljännesvuosisadan Uuteenkaupunkiin merimerkkiä. Homma on haastava, kausiluontoiseen paikkaan asiakkaiden on aina navigoitava erikseen, elämäntyö-Oscarin ojentanut lehdistöraadin puheenjohtaja Helena Saine-Laitinen kiittelee.
Lehdistöraadissa olivat Maku-lehden Saine-Laitisen lisäksi Hannu S. Vanhanen Kauppalehdestä, Jesse Kamras MTV3 Huomenta Suomesta, Tuomas Tanttu Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä, Kari Ylänne Ilta-Sanomista sekä freelance-ruokatoimittaja Mariaana Nelimarkka.
Pro-palkinnot jakaa Aromi-lehti yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. PRO 2012 -tuomaristossa olivat Tomi Lantto, Veijo Turpeinen, Kalle Ruuskanen, Ulla Liukkonen, Marjut Huhtala, Minna Ahola, Toini Linnanmäki, Juha Heusala, Bahri Karagumus, Jaana Korhola, Antti Uusitalo, Riikka Ahtiainen, Kasperi Saari ja Eero Lehtinen.
Ruokatieto - Mariaana Nelimarkka