Ruokagaala tuotti 25 000 euroa gastronomiasäätiölle

Gastronomie Finlande -säätiön  varainkeruugaala 6. marraskuuta myytiin komeasti loppuun. Säätiön puheenjohtajan Heikki Antolaisen mukaan ruuat olivat hyviä, ja annokset tulivat ajallaan. Rentoa tunnelmaa loivat juontaja Jussi Laakso ja kokkien annosesittelyt.

Illallisen valmisti ravintola Olon keittiömestari Pekka Terävän johtama 12 eturivin kokin tiimi, jolle ilta toi selvästi tervetullutta vaihtelua arkeen.

Rahaa tilaisuudella kerättiin arviolta 25 000 euroa, mikä käytetään kattamaan säätiön perustamiseen ja kilpailutoimintaan liittyviä kustannuksia. Antolainen korostikin, ettei kansainvälisissä kokkikilpailuissa pärjää amatööripohjalta ja harjoittelu nielee paljon rahaa.
”Ruotsi ja Norja maksavat kilpailijoilleen jopa puolen vuoden täysipäiväisen harjoittelun,” Antolainen kertoo.

Tänä vuonna perustettuun Gastronomie Finlande -säätiöön ovat järjestäytyneet kokkikilpailuissa menestyneet  keittiömestarit ja monet alan vaikuttajat. Tavoitteena on nostaa Suomi gastronomian huippumaiden joukkoon.