



Italiassa 80-luvulla syntyneen Slow Food -järjestön perustaja Carlo Petrini saapuu ensi kertaa Suomeen maaliskuun puolivälissä.
Slow Food -liikkeen presidentti Carlo Petrini vierailee Suomessa uusimaalaisten Slow Food -aktiivien kutsusta. Itä-Uusimaa saa kunnian olla ensimmäinen suomalainen lähiruoka-alue, johon hän tutustuu.
Petrini saapuu lauantaina 17. maaliskuuta Loviisaan ja tapaa seuraavana päivänä Pernajan Malmgårdiin kokoontuneet Suomen Slow Food -pöytäkuntien jäsenet. Hän osallistuu lauantaina illalliselle Degerby Gillessä Loviisassa sekä pitää sunnuntaina yleisöluennon Porvoossa.
Lähiruoan ystävät saapuvat jo päivää aiemmin Itä-Uudellemaalle ja tekevät retken lähituotajien luokse. Lähiruokakoordinaattori Mia Aitokari ”Huoletta tuoretta” -lähiruokahankkeesta toimii oppaana lauantaina. Sunnuntaita isännöi Creutzin perhe Malmgårdin kartanosta.
Hyvää, puhdasta ja reilua ruokaa
Carlo Petrini on väsymätön hyvän, puhtaan ja reilun ruoan puolestapuhuja. Reilu ruoka tarkoittaa sekä tuottajan että kuluttajan kannalta tarkoituksenmukaisesti hinnoiteltua ruokaa.
- Jokaiselle maapallon ihmiselle kuuluu oikeus hyvään, puhtaaseen ja reiluun ruokaan, Petrini korostaa.
Slow Food -liike tekee työtä paikallisten ruokakulttuurien, lähiruoan, perinteisten viljelykasvien ja vanhojen kotieläinrotujen monimuotoisuuden suojelemiseksi sekä kestävän kehityksen mukaisten viljely- ja ruoantuotantotapojen edistämiseksi.
Liity jäseneksi!
Slow Food -pöytäkuntien vierailulle Malmgårdiin ovat tervetulleita ainoastaan kirjautuneet jäsenet. Jäseneksi voi liittyä kansainvälisen kotisivun www.slowfood.com kautta.
Slow Food -järjestöllä on yli 100 000 jäsentä yli 1 300 pöytäkunnassa maailmanlaajuisesti. Suomessa Slow Food -paikallisyhdistyksiä eli pöytäkuntia on 12.
Lisätiedot vierailua koskien: bitte.westerlund@gmail.com
Kuva Jarmo Åke
