Kylpymaitoa ja koiranruokaa
Viime viikolle kutsuttiin kokoon Suomen Alkuperäiskarja ry:n vuotuinen syystapahtuma. Tapana on, että kokous järjestetään aina eri paikassa. Tällä kertaa oli vuorossa Saloniemen tila Laitilassa. Oli ilahduttavaa nähdä, että innostus alkuperäisrotujen säilyttämiseen on kasvanut ja uusia yrittäjiä tullut lisää. Se takaa pienten kotoperäisten populaatioiden säilymisen ja lisääntymisen tulevaisuudessakin.
Tilaisuuden emäntä Riitta Saloniemi on omalla sektorillaan eräs uuden suomalaisen ruokakulttuurin uranuurtajia. Tilalla kasvatetaan vuohia ja kotoperäisiä nautoja. Niiden maidosta Saloniemi valmistaa juustoja. Oppimisen ja erehdyksen kautta hän on muutamassa vuodessa luonut tuoteperheen, johon kuuluu sekä vuohen- että naudanmaidosta valmistettuja tuorejuustoja. Viime vuosina on tilalla kehitetty myös kypsytettyjen juustojen valikoima. Näitä tuotteita on myytävänä muutamissa erikoisliikkeissä mm Helsingin kauppahallissa ja Lasipalatsin Eat & Joy-myymälässä.
Pekka Puska kukisti 1970-luvulla yhden suomalaisista kansantaudeista Pohjois-Karjala projektillaan. Sydänkuolemat vähenivät dramaattisesti. Nyt meille on tullut uusi kansantauti, laktoosi-intoleranssi. Jokainen suurkeittiöemäntä tietää kuinka vaikeaa on tänä päivänä valmistaa tavallista työpaikka-ateriaa. Jokainen catering-yrittäjä joutuu joka tilauksessa tarkistamaan erikseen kuinka monta erikoisannosta tällä kertaa tarvitaan. Poikkeuksia ja poikkeusten poikkeuksia on kymmeniä. On diabetestä, vegaania, keliakiaa, pähkinä- ja omena-allergiaa jne. Yleisin niistä on laktoosi-intoleranssi.
Kun maitoa lypsää lasikannuun huomaa , että maito ei ole homogeeninen aine. Hyvin pian alkaa syntyä erilaisia kerroksia, kerma nousee pinnalle ja raskaammat aineet painuvat pohjalle. Maidon teollisessa tuotannossa se homogenisoidaan, rasvahapot pilkotaan. Maito myös pastöroidaan. Monet ovat kokemusperäisesti huomanneet, että juuri nuo prosessit aiheuttavat intoleranssia. Reaktiota kun ei huomaa esim. Ranskan maaseudulla, jossa cafe latte tehdään oikeasta lehmänmaidosta.
Täällä Suomessa lehmänmaidon tai tinkimaidon myynti elintarvikkeeksi on kielletty. Siksi Saloniemen tilakin joutuu myymään ns. Kylpymaitoa. Tuote on pakattu litran muovipulloon ja etiketissä lukee, että se on tarkoitettu jalkojen pesuun. Jos joku kaikesta huolimatta haluaa sitä juoda, hän tekee sen omalla vastuullaan.
Äly Hoi, älä jätä. Milloin suomalaisille virkamiehille sallitaan aivojen käyttö?
Meillä on kaksi koiraa, Aaretti ja Nörtti. Pentuaikana ne söivät päivittäin Forssan maksalaatikkoa. Tämä oli pentukasvattajan ohje, ne kun olivat tottuneet siihen. Hyvin pian huomasimme kuitenkin, että molemmat koirat alkoivat oireilla. Toiselle tuli korvatulehdus ja toisen lantio halvaantui ja hännästä lähti karva. Eläinlääkärin kehotuksesta vaihdoimme ruokintaa.
Nyt koirat täyttävät kuusi vuotta. Molemmat ovat hyvässä kunnossa ja karva kiiltää. Ruokana on ollut teurastuksen sivutuotteita, sydäntä, keuhkoa, munuaisia ja kuvelihaa. Joskus parempiakin ruhonosia. Joku ystävällinen huomautti, että nämä koirat ovat ainakin olleet ruoka-aikaan kotona. Pilkka ei osunut. Koirat ovat terveitä.
Kysymys kuuluukin: Mitä mahtavat maksalaatikko ja muut einesruuat aiheuttaa ihmisen elimistössä kun koiratkin sairastuvat vakavasti niitä syötyään?
Kyselee
Hannu Heikkinen
Lopen Pappilanpuisto Oy
Puhtaiden makujen puolesta ry
hall.pj