Miksi tarvitsemme jotain aitoa ja puhdasta?

Kesäkuun puolivälissä kokoontui Helsinkiin joukko ruuasta ja ruokakulttuurista kiinnostuneita aktiiveja perustamaan  yhdistystä,  joka sai nimekseen PUHTAIDEN MAKUJEN PUOLESTA RY.

Yhdistyksen tavoitteena on edistää riippumatonta suomalaista ruokakulttuuria huolehtimalla omaleimaisten raaka-aineiden ja  makujen  monimuotoisuudesta ja korkeasta tasosta. Yhdistys työskentelee luonnontuotteiden ja alkuperäisrotujen ja -lajikkeiden käytön lisäämiseksi sekä omaleimaisten raaka-aineiden tuotteistamiseksi ja käyttöön saamiseksi.
Mihin tarvitaan uutta yhdistystä? Meillähän on jo riittävästi toimijoita, tekijöitä ja järjestöjä, jotka huolehtivat suomalaisen ruuan puhtaudesta ja ruokakulttuurin kehittämisestä. On MTK,  Hyvää Suomesta, Finfood, Kotimaiset Kasvikset  jne…  sieltä isommasta päästä lueteltuna. Sitten on joukko pihvinkääntäjiä, viininmaistajia,  alkuperäiskarjaa ja maatiaisia, jotka kaikki tietävät sen oikean totuuden suomalaisesta ruuasta. Miksi tunkea väkisin tähän porukkaan?
Juhannuksen  alla  kävin  tutustumassa  kahteen maatilatoriin:  Heilaan Heinolassa ja Benjamin-ruokatoriin Iitissä. Kumpainenkin kuhisi ostavia asiakkaita. Parkkipaikat olivat täynnä ja kassat kilisivät. Siellä täällä vilahteli julkkiksia.  Suomalaiset  ovat  selvästi  ottaneet  omakseen  niin maatilatorit kuin ajatuksen puhtaasta ruuasta. Valitettavasti nämä kaupat eivät riitä. Niitä pitää saada lisää, joka kylään ja kaupunkiin.
Mistä sitten johtuu nopeasti kasvanut innostus puhtaan ruuan saamiseksi? Miksi ihmiset näkevät sen vaivan, että kiertävät marketin kaukaa ja hakevat ruokansa mieluummin kauppahallista, torilta tai erikoismyymälästä?
Syitä on useita. Käsittelen tässä niistä vain muutamia tärkeimpiä.
Suomen kaupan rakenne on erityisen keskittynyt. Tuskin missään muualla maailmassa  kauppaa  hallitsee vain pari keskusliikettä. Jos  tuottaja  ei  pääse marketin hyllylle,  hän on ulkona tuotteensa kanssa. Lisäksi tarvitaan kynnysraha, jotta saisi edes pienen nurkan jostain perähyllystä. Harvalla pientuottajalla on tähän varaa.
Leipä on hyvä esimerkki. Kun menet markettiin, tarjolla on noin 10 metriä erilaisia siivutettuja paahtoleipiä, pyöreitä tai sydämenmuotoisia revittyjä ruisleipiä ja erilaisia ruisnappeja, puikuloita tai neliöitä. Yhtään siivuttamatonta ruisleipää ei ainakaan minun kaupastani löydy. Ei ranskiksia, ei voisarvia, ei mitään. Itku tulee kun muistelen sitä Lappeenrannan torilta ostettua lähes kolmekiloista ruisleipää, jota syötiin melkein viikko. Tekijänä muuten eräs A. Torvi Lemiltä, p. 0405831981
Myös elintarviketeollisuus on harvinaisen keskittynyt. Suomessa on periaatteessa pari kolme leipomoa, pari lihanjalostamoa, yksi broilerinkasvattamo eikä kohta yhtään ammattikalastajaa. Keskittyminen tuo tietysti kustannussäästöjä ja tehokkuutta mutta johtaa samalla  suurtuotantoon ja makujen samankaltaistumiseen. Suurimpana vaarana ovat kuitenkin eläintaudit, joista on useita esimerkkejä viime vuosilta, niin Suomesta kuin  muualta maailmasta. Mitä suurempi ja keskitetympi on tuotanto, sitä kovemmat ovat riskit myös kuluttajan kannalta.
Kolmanneksi syyksi nostaisin tähän matkailun. Me pohjoinen Suomen kansa olemme vihdoin oppineet matkustamaan maailmalla. Näemme erilaisia kulttuureja, maistamme uusia ruokia, koemme makuja. Pariisin vanhojen kauppahallien  sipulikeiton tuoksu on jäänyt monen mieleen,  Lontoon Harrod`sin  tavaratalon ruokaosasto fasaaneineen jätti ainakin minun ruokamuistiini lähtemättömän jäljen. Puhumattakaan kaukaisemmista tuoksuista ja mauista, vaikkapa  Bombayn  aamutorilla, jossa tulisten chili- ja currymausteiden tuoksu sekoittui kanojen kotkotukseen. Tai Bangkokin kelluvilla markkinoilla, missä kyläläiset myivät aamuvarhaisella keräämiään tuoreita kasviksia ja kaloja suoraan veneestä.
Enää meille ei kelpaa markettien ja keskusliikkeiden mafian tarjoama tusinaruoka. Enää emme siedä marinadeissa lilluvia lihanpaloja, jotka kaikki maistuvat samalta. Haluamme ostaa lihan tai kalan tuoreena  ja  mausteet erikseen. Haluamme valmistaa ruokamme itse. Haluamme puhtaita makuja.
Viime viikolla meidät kutsuttiin kesäjuhliin. Isäntäväki oli tehnyt parhaansa vieraiden viihtymiseksi. Pöytä oli katettu verannalle ja siitä löytyi salaatteja, juustoja, keksejä ja leipää.  Oikein herkullisen  näköistä.  Pääruokana oli pieniä makkaroita, jotka näyttivät ja maistuivatkin hyviltä.  Ihan uteliaisuuttani kyselin emännältä, että mitä nämä on kun en ole ennen tällaisia maistanut. Mitä siis söimme?
Tuoteseloste: vesi,  naudanrasva, ohrasuurimot, perunatärkkelys, koneellisesti erotettu sianliha, naudan ja sian munuainen ja sydän, kamara, ajoittain kalkkunan- ja broilerinliha, suola (1,7), naudan ja sian veriproteiini, happamuudensäätöaineet E331, E325, E326, stabilointiaineet E407, E450, E451, mausteet (sipuli, pippurit, paprika, sinapinsiemen, kumina, kaneli, neilikka, muskotti, chili, valkosipuli),  glukoosi, hapettumisenestoaineet E301, E330, säilöntäaine E250. Lihaan verrattavia valmistusaineita 35 %.

Hannu Heikkinen

Kirjoittaja on Pappilanpuisto Oy:n osakas, karjankasvattaja ja Puhtaiden makujen puolesta ry:n hallituksen puheenhohtaja