Perunoita maalta ja ratapihalta

Maanantaina syyskuun 28. päivänä syödään meidän taloudessamme perunoita.  Lajike on Väige värav, ja se on kotoisin Virosta. Sain muovikassillisen vanhaa maatiaislajiketta maistiaisiksi epäviralliselta asiantuntijaltamme Teuvo Hyppäseltä. Kooltaan nämä helmet olivat vain golf- tai pingispallon kokoisia, ja paras valmistustapa on suolapedillä uunissa paahtaminen. Vähän voi sumutella uuniin vettäkin pinnan rapeuden lisäämiseksi.

45 minuuttia on Teuvon mukaan yleensä passeli kypsennysaika. Sitten perunat vielä peitellään puhtaalla liinalla 5–10 minuutiksi ennen syömistä. Dippailu lautasen reunalla pehmenevään voinokareeseen täydentää nautinnon.

Vierelle teen tänään haalean salaatin pääosin punajuuren lehdistä ja melkein mustanpunaisista varsista sekä mangoldin lehtisilpusta ja leveistä, litteistä, epätodellisen oranssinvärisistä varsista.

Punajuuret ja mangoldit olin hankkinut Lasipalatsin edustalta, Eat & Joyn Maatilatorin ovelta. Viljelijä Pekka Lehto oli tuonut kaupunkiin sinne näytteitä 20 lajikkeesta, joista iso osa oli maatiaisia, siis ajalta ennen kasvinjalostusta.  Kaksi mustaa ja yksi tumman violetti lajike muistuttivat kovasti toisiaan, ja puikulan rinnalla oli myytävänä suikulaa, joka ei ole pohjoisen peruna puikulan tapaan, eikä yhtä jauhoinenkaan.  Itse ostin kotiin viemiseksi, jo tuon hauskan nimen perusteella.

Perunoiden nimet ovat muutenkin hilpeitä. Pappilanpuiston kyytönkasvattajilla on esimerkiksi Lopella kasvamassa peruna nimeltä Lopen koijari. Koijari tulee tietysti ruotsin sanasta skåjare eli pilailija tai jäynäntekijä. Olisi mukava tietää tarina tuonkin nimen takaa.

Toisenlaisia juureksia hypistelin lauantaina Vanhalla ylioppilastalolla Dodo ry;n järjestämässä Megapolis 2024 – Hyvän ruoan kaupunki -tapahtumassa. Koko päivän kestäneen seminaari puhutteli ennakkoluulottomilla asenteillaan ja strategioillaan. Erityisen innostavalta tuntu idea sissiviljelystä kaupungin pihoilla ja yllättävissäkin paikoissa.

 Dodolaiset itse viljelivät maukkaita vihanneksia Pasilan ratapihalla! Puhtaat mullat tuotiin kasvatuslavoihin muualta, ja ilmanpuhtautta mitattiin tarkasti myönteisin tuloksin.

Jotkut suuren maailman huippuravintolathan viljelevät jo omaan käyttöönsä yrttejä, salaatteja ja muuta hyvää. Seuraava askel olisi kasvimaa ravintolan takapihalla vaikka keskellä Helsingin Punavuorta. Oma perunalajike ja vielä itse viljeltynä toisi jo aikamoista lisäarvoa.

Olin aika ylpeä, että sain itse olla mukana Megapoliksessa, juttelemassa catering-kokki Janne Länsivuoren kanssa tutusta aiheesta, kadonneista ja löytyneistä mauista.

Ratapihan zucchinit muuten olivat epämuotoja jättejä, jotka eivät takuulla maistu miltään. Mutta vastapainoksi oli sitten ivain miehen peukalonpään kokoisia maa-artisokkia fine dining –käyttöön. 

Mikä aarre meillä onkaan vielä kaivamatta suomalaisten juuresten ja muiden kasvien kirjossa.

Muuten olen sitä mieltä, että kaupunki voisi vuokrata nimelliseen hintaan oman perunapalstan kaupungin nuorille kokeille, tai vaikka Perhon oppilaille.

Christer Lindgren