Suomalaisen ruokakulttuurin vuosi 2010
Vuosi on vaihtunut, on siis taakse jätetyn vuoden arvioinnin aika.
Tärkeintä meille oli Puhtaiden makujen puolesta ry:n perustaminen kesäkuussa. Yhdistys tuo uskottavuutta ja turvallisuutta meille Kymppiplussan yksinäisille ratsastajille. Jäsenmaksut mahdollistavat toiminnan, kiitämme jäseniämme ja toivotamme uudet tervetulleiksi!
Rahaa tai ei: vuonna 2009 saimme aikaan neljä mielenkiintoista ruokakulttuuritapahtumaa:
Tammikuun kutsuvierasateria ”Makuja joita ei ole” esitteli suuren määrän harvinaisia raaka-aineita villiyrteistä ja matsutakesta metsätryffeliin ja eettisesti tuotettuun hanhenmaksaan. Korostimme ajatusta siitä, että uuden etsintä on kulttuurin ydinasia.
Kesäkuun Villiyrttitapahtuma Kannonnokan metsässä kattoi upean pöydän metsän villeistä kasveista. Maistuvat kasvit poimittiin maahan kutsumamme brittigurun Miles Irvingin opastuksella. Tapahtuma noteerattiin sivun jutulla Hesarissa ja se innosti monia mukana olleita keräilyyn ja uusiin makuihin.
Elokuun ”Koivu ja kellari” Myymälä2-kellarigalleriassa toi tuunattua maatiaisruokaa urbaaniin underground-miljööseen. Dark Roomin kinossa pyöri Miina Äkkijyrkkä-leffa legendaarisesta Nautavaelluksesta. Miinan itse esittelemänä se hurmasi New York Timesin toimittajankin. Ihanan Johanna Juholan haitarista puhumattakaan…
Joulukuun alussa pamahti tietoisuuteen uusin 10+ -teema: ”Streetfood Helsinki” – uusi suomalainen katuruokakonsepti. Nuorten hurjien – kokkien, kuvaajien, artistien, muusikoiden – ideat rönsyilivät jo avauksessa. Vuonna 2010 tiimi jalkautuu Helsingin kaduille ja yllättää jännittävillä makukokemuksilla minne meneekin. Lue lisää katuruokateemasta näiltä sivuilta.
Tänä vuonna sama meno jatkuu elokuun ja samalla 10+ Kiehuu! –projektin loppuun asti. Talvella projekti lupaa juhlia vauhdikkaasti suomalaisten Michelintähtiä streethenkisen ohjelman ja ruoan merkeissä.
Lupaamme tänä vuonna julkaista myös omia ajankohtaisia kirjojamme, ainakin yhden tai kaksi, ehkä enemmänkin.
Nyt kaivataan aktiivista panosta yhä useammalta kulttuuriaktivistilta. Itse painun noi kuukaudeksi maan alle – tai maalle – kirjoittamaan uuden vuosituhannen toistaiseksi merkittävintä suomalaista ruokakirjaa. Niin ainakin itse uskon.
Ei meiltä ideat lopu, eikä energia.
Christer Lindgren
Projektipäällikkö (kirjoitusvapaalla 30.01.2010 asti)