



Kaupunkilaisten oma pelto on osa Herttoniemen ruokaosuuskunnan toimintaa. Hankkeen primus motor on tammikuussa 2010 Herttoniemen ruokapiirin käynnistänyt mainosmies Olli Repo, mutta pellon vuokraamiseen ja viljelijän palkkaamiseen kesäksi 2011 tarvittiin 115 innokasta perhettä.
Kevättalven aikana pystyyn polkaistun peltohankkeen ydinajatus oli saada ruokaa, jonka alkuperä on tiedossa.
– Me kaupunkilaiset haluamme tietää, missä ruokamme kasvaa ja kuka sen kasvattaa. Päätimme perustaa oman pellon ja palkata sitä viljelemään puutarhurin, kertoo Salla Kuuluvainen, joka oli mukana ideoimassa Suomen ensimmäistä Community Supported Agriculture -hanketta.
CSA-hankkeessa kuluttajat jakavat viljelijän kanssa riskit. Sosio-ekonomista ruoan tuotannon ja jakelun mallia noudatettiin Herttoniemessä niin, että jäsenet olivat tervetulleita talkoisiin ja satoa jaettiin viikoittain lokakuulle asti.
– Herttoniemessä on hyvä yhteishenki, siksi Kaupunkilaisten oma pelto -hanke ja aiemmin ruokapiiri käynnistyivät niin helposti. Kaupunginosassamme on kylämaista tunnelmaa, hankkeiden käynnistäjä Olli Repo kiittelee.
Luomuviljelijä pääsi pellolle huhtikuussa
Pellon löytäminen oli haastavaa, mutta juuri ajoissa ennen kylvökautta löytyi Vantaan Korsosta joitakin vuosia viljelemättömänä ollut biodynaaminen 1,2 hehtaarin palsta Steiner-koulun naapurista.
- On kumma, että Helsingin kaupungilta ei löytynyt hankkeellemme hehtaarin peltoalaa. Oli lähellä, että olisimme päässeet Herttoniemen kartanon pelloille, mutta aikataulu osoittautui liian tiukaksi. Ehkä jonain vuonna viljelemme lähempänä Herttoniemeä, Olli Repo pohtii.
Puutarhuri Susanna Lagström istutti pellolle puoli hehtaaria perunaa, Nicolaa ja Timoa. Muu kasvikirjo oli laaja salaateista ja herneistä juureksiin. Tavoitteena oli, että pellolta nousisi satoa mahdollisimman pitkään, jotta siellä olisi houkuttelevaa poiketa myös talkoissa. Alkukesän istutustalkoot vaihtuivat juhannusviikolla ohdaketalkoisiin ja syksyn tullen pidettiin muun muassa perunannostotalkoot.
Kohtuullinen sato pilottivuotena
Oma puutarhuri palkattiin, jotta viljely tulisi hoidettua ammattimaisesti. Koska kyseessä on pilottihanke, olivat tuotto-odotukset pienet. Perunaa, juureksia ja muuta satoa kertyi kuitenkin elokuusta lähtien jaettavaksi satoja kiloja. Jokainen perhe sai periaatteessa satoa aarin alalta.
Peruna oli kiitollisin viljeltävä. Esimerkiksi punajuuri ei pärjännyt juolavehnää ja ohdaketta puskevissa penkeissä pelastustoimista huolimatta. Syyskesän sadosta mieleen jäi etenkin maukas maissi, joka oli satoisa ja helppo herkku. Tosin mikään ei vetänyt vertoja samana päivänä nostetulle oman maan perunalle!
Jakelu tapahtui satokaudella viikoittain Herttoniemessä. Talven tullen perunaa säilöttiin Tukkutorilta vuokrattuun kylmävarastoon, eli peltoviljely ruokkii siihen pienellä tai isolla satomaksulla sitoutuneita pitkälle talveen.
– Saimme vielä jouluksi oman pellon perunat, naurahtaa Repo.
Ruokapiiri luo suoran yhteyden tuottajiin
Repo sai alkusysäyksen ruokapiirin perustamiseen lähikaupan valikoimien supistumisesta pari vuotta sitten.
– Kun Erätorin S-market muuttui Alepaksi, en saanut enää haluamaani espressokahvia, koska se ei kuulunut valikoimiin. Minulle sanottiin, että sitä voisi ehkä saada puolen vuoden kuluttua palautteen antamisesta. Tämä yhdessä kauppaketjujen ydinvoimamyönteisyyden kanssa sai pääni raksuttamaan, levitin tietoa ruokapiiristä lähiperheille ja nyt ruokaosuuskunta viljelee 1,2 hehtaarin peltoa – haipakkaa on menty ruokaketjussa!
Miksi sitoudutaan ruokapiiriin tai oman pellon viljelyyn? Monelle on tärkeää saada kontakti ruoan alkuperään. Moni nuori äiti ja isä haluaa syöttää lapsilleen puhdasta ruokaa, mutta myös ne, joiden taloudessa ei ole lapsia, suosivat mahdollisuuksien mukaan luomua, ja sitä ei lähikaupasta vielä monipuolisesti saa.
Tosin suoraan tuottajien kanssa operoivan ruokapiirin kautta ei ihan niin paljoa ruokaa saa, että kaupassa ei enää joutuisi käymään.
Herttoniemen Ruokaosuuskunnan primus motor toivoo voivansa yhdistää kaksi hankettaan. Tammikuussa 2010 käynnistyneen ruokapiirin yhdistäminen ruokaosuuskuntaan tulee ajankohtaiseksi syksyllä elintarvikelainsäädännön muuttuessa.
– Herttoniemen Ruokaosuuskunnasta voisi tulla sateenvarjo, jonka alla toimisivat muun muassa ruokapiiri ja Kaupunkilaisten oma pelto –hanke. Toimintojen yhdistäminen olisi keino taata ruokapiirin jatkuvuus ja se yksinkertaistaisi jakelua, Repo visioi.
Lähiruoalle kasvot pop up -kyläkaupassa
Ruokapiiri on järjestänyt kahdesti Hirvenpään majalla pop up -kyläkaupan herttoniemeläisten iloksi. Tämän syksyn uutuus oli kauppa-auto, joka kierteli Itä-Helsinkiä ja kantakaupunkia.
Pop up –kyläkaupassa on päässyt tapaamaan tuottajia.
- Parasta on kontaktin saaminen tuottajiin. Näkee, minkä näköiseltä leipurilta ostaa leivät ja ruoka saa kasvot. Se on hyvä, sillä tuotteissa ei ole hienoja etikettejä, Repo huomauttaa.
Ruokapiirin vetäjän työ on tiedonvälitystä: Repo etsii tuottajan ja sopii hänen kanssaan erän ja hinnan.
- Tuottaja kertoo hinnan ja ruokapiiriläiset maksavat sen, me emme tingi. Emme etsi halvempaa vaan parempaa vaihtoehtoa. Yritämme löytää tuottajia, kun heitä vielä on, tarjoamme heille väylän kasvattaa tuotantoa, saada siitä hyvää hintaa sekä palautetta ja suoran yhteyden kuluttajiin, Repo selostaa.
Ruokapiirin pyörittäminen on opettanut Revolle myös sen, että ruuassa on kausia:
- Kaupasta saa aina kaikkea – vasta nyt ymmärrän, mitä kaudet ovat.
Mariaana Nelimarkka
|
Community Supported Agriculture on maatalouden malli, joka perustuu siihen, että joukko kuluttajia maksaa viljelijälle kasvukauden alussa sellaisen summan rahaa, että tuottaja pystyy viljelemään heille vihanneksia koko kasvukauden. Yleensä CSA:n jäsenet myös auttavat viljelijää talkoillen ja vihannesten toimitusten kanssa. Viljelijä ei joudu panostamaan satonsa markkinointiin eikä kaupan väliportaiden kanssa neuvotteluun. Kuluttajat puolestaan saavat tuoreita, laadukkaita raaka- aineita, joiden alkuperästä ovat selvillä. He pääsevät itsekin tutustumaan maanviljelijän arkeen. Kuluttajat myös jakavat viljelijän riskin: jos sato on huono, viikoittaiset vihannestoimitukset ovat vaatimattomampia. Tärkeimpänä mallin etuna sekä kuluttajat että maanviljelijät mainitsevat sen, että siinä syntyy henkilökohtainen yhteys ruoan tuottajan ja syöjien välille. CSA-maatiloja on esimerkiksi USA:ssa noin 10 000 ja malli on käytössä myös monissa Euroopan maissa. Ensimmäiset CSA-maatilat perustettiin 60-luvulla Japanissa. _________________________________________________________________________________ Ruokaosuuskunta etsii puutarhuria, työmyyrää ja harjoittelijoita kesäksi 2012 Kaupunkilaisten oma pelto etsii Korsoon puutarhuria vastaamaan pellon ja puutarhan suunnittelusta ja tuotannosta. Työnkuva on vastata koko tuotannosta Puutarhurin apulaiseksi osuuskunta etsii työmyyrää, jonka saavat innostumaan ohdakkeet, lehmänlanta, kottikärryt, uteliaat osuuskuntalaiset, luomu ja talkoot. Työ alkaa huhtikuussa ja jatkuu lokakuuhun 2012. Lisäksi kaupunkilaisten omalle pellolle haetaan harjoittelijoita, joille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus päästä herättämään henkiin vanha hyötypuutarha ja tutustua uudenlaiseen viljelymalliin, jossa kuluttajat ovat mukana jo |
Kommentit
29.04.2012 08:34
More and more people fall in love with sports, especially the basketbal games. It is very nice and helpful to wear a pair of cheap Jordan shoes for such outdoor sports. However, it also perfect to wear cheap Jordan shoes for outings like camping, hiking, running, etc. Female who love the casual and ease life style also should not miss the wonderful design of air jordan women shoes, especially the Air Jordan Heels. The cool and fashionable Air Jordan heels will make you outstading among the crowd!
29.04.2012 08:33
Speaking of Nike shoes, molt of us will think of the popular Nike Air Max series. Among the various Air Max running shoes, the air max 90 and air max 2011 are so comfortable and high in quality that more and more people choosing to have one or mroe pair. The high performance Air Max running shoes will not only make feet comfort, but also let you enjoy the fitness activities and live a healthy life! Enjoy nice price and high quality from Air Max shoes store here!
29.04.2012 08:33
Female always chasing after the charm of beauty. The Christian Louboutin shoes won their hearts easily and successfully with the unique charm from the Christian Louboutin red sole. Evryone can become more elegant, comfident and charming by wearing a pair of Christian Louboutin red sole pumps. Therefore, donot miss the worth-visiting Christian Louboutin outlet here. The charming designs and favorable prices will make you happy!
29.04.2012 08:32
The sexy discount Christian Louboutin shoes can meet the beauty demands of all fashionable ladies. Its fabulous signature red sole and the charming designs bring much confidence and charm. Welcome to visit the christian louboutin outlet. We supply all kinds of hot selling, new style Christian Louboutin at best prices. You also can enjoy free shipping benefit from the christian louboutin shoes sale here!
29.04.2012 08:31
Christian Louboutin shoes always lead the latest trend among worldwide famous luxury designer shoes. It is necessary and wise to own one or more pair of the charming Louboutin red bottoms, especially the hot selling christian louboutin daffodile collection.You can pair christian louboutin daffodile with all kinds of growns include wedding dresses, jeans, and any other garments. Hurry up to have discount price and free shipping from discount Christian Louboutin shoes here! More purchase, more discounts!
26.04.2012 12:24
ZBY020120426 Like a fish is the woman lying in the shade of night
In the Mongolian long melody of
Cheap Snapback Hats
Snapback Hats Wholesale
Cheap New Era Hats
Wholesale Hats
New Era Fitted Hats
Cheap MLB Hats
Cheap NBA Hats
Monster Energy Hats
Red Bull Hats
Superman Hats