Pohjolan uusi ruokavalio: Lisää kaalia, marjoja ja perunaa painonhallintaan

(Ruokatieto) Ensimmäiset tulokset tanskalaisesta tutkimuksesta vahvistavat käsitystä, että Pohjolan asukkaat voivat koota omalle alueelleen tyypillisistä elintarvikkeista terveyttä ylläpitävän ruokavalion, joka myös laihduttaa.

Opus-kauppatutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten uuden pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen vaikuttaa painoon ja kehon koostumukseen. Tutkimus kestää puoli vuotta ja siinä on mukana 181 ylipainoista aikuista, joista 113 arvottiin koeryhmään ja 68 kontrolliryhmään.

Jo kolmessa kuukaudessa uuden pohjoismaisen ruokavalion avulla laihtui enemmän kuin tavanomaisella tanskalaisella ruokavaliolla.

Kasvispainotteinen ruokavalio laihduttaa

Kun Opus-hankkeessa puhutaan uudesta pohjoismaisesta arkiruuasta, tarkoitetaan ruokavaliota, jossa on tavallista tanskalaista ruokavaliota vähemmän lihaa, mutta enemmän vihanneksia, hedelmiä, marjoja, kaaleja, juureksia, palkokasveja, perunoita ja tuoreita yrttejä, kauraa, ohraa ja ruista sekä kalaa, äyriäisiä ja riistaa. Luomutuotteita ja lisäaineettomuutta suositaan, kun mahdollista.

Tulosten mukaan koeryhmä söi selkeästi enemmän uuteen pohjoismaiseen ruokavalioon kuuluvia elintarvikkeita, etenkin marjoja, kaaleja, juureksia, palkokasveja ja täysjyväviljaa. Maitovalmisteiden käyttömäärät eivät eronneet ryhmien välillä.

Välimeren ruokavaliota pidetään terveellisenä. Pohjoismaissa kehitetään omaa, pohjoismaista Uutta Pohjolan ruokavaliota, koska sen arvioidaan olevan yhtä terveellinen ja samalla ekologisempi ja helpompi toteuttaa täällä. Kunnianhimoisena tavoitteena on yhdistää ruuan maku, terveellisyys ja vähäinen ympäristökuormitus.

Valitaan oikeanlaisia elintarvikkeita

Tutkimukseen osallistujat rekisteröivät ruokahankintansa tietokoneohjelmaan. Koeryhmä valitsi elintarvikkeet uuden pohjoismaisen ruokavalion mukaan ja kontrolliryhmä tavalliseen tanskalaiseen tapaan. Kumpikin ryhmä sai opastusta ruuan valintaan ja ruuanlaittokursseja. Ruokaa sai syödä mielin määrin.

Jo kolmen kuukauden jälkeen koeryhmän paino oli pudonnut ja rasvaprosentti pienentynyt enemmän verrattuna koeryhmään. Pohjolan uuden ruokavalion mukaan ruokiaan valinneiden paino putosi keskimäärin 3,1 kiloa ja tanskalaiseen tapaan valinneiden 1,6 kiloa.

Kööpenhaminan yliopiston lehtori ja Opus-hankkeen kauppatutkimuksen johtaja Thomas Meinert Larsen esitteli tutkimuksen ensituloksia Euroopan 11. ravitsemuskonferenssissa Madridissa lokakuun lopulla. Varsinaiset tulokset julkistetaan keväällä 2012.

Hiilihydraatit puhututtavat Tanskassakin

Tanskalaiset odottavat suomalaisten tapaan uusia kansallisia ravitsemussuosituksia, jotka päivitetään ensi vuonna ilmestyvien pohjoismaisten ravitsemussuositusten pohjalta. Tanskan kansallisia suosituksia työstää myös viestintäryhmä, jotta niistä tulisi selkeät ja ne ymmärrettäisiin oikein. Sanamuotoja on tarkoitus myös testata tavallisilla kansalaisilla.

Keskustelu hiilihydraattien laadusta jatkuu. Opus-tutkimuksessa uuden pohjoismaisen ruokavaliomallin mukaan ruokiaan valinneet söivät enemmän perunaa ja täysjyväviljavalmisteita kuin vertailuryhmä – ja laihtuivat enemmän.

Keittokirjasta ideoita omaan ruokavalioon

Tutkimuskeskus Opus tähtää tanskalaisten lasten optimaaliseen hyvinvointiin, kehitykseen ja terveyteen terveellisen uuden pohjoismaisen ruokavalion avulla. Laitosta johtaa professori Arne Astrup.

Lihavuustutkijanakin tunnettu Astrup työtovereineen lyöttäytyi yhteen ravintola Noman toisen perustajan Claus Meyerin kanssa, ja he julkaisivat keittokirjan "Ny Nordisk Hverdagsmad", uusi pohjoismainen arkiruoka, jossa ravitsemustiede ja gastronomia puhaltavat yhteen hiileen. Kirja tarjoaa tanskalaisille helppoja, maistuvia ja terveellisiä ruokalajeja valmistettavaksi sesongin mukaan tarjolla olevista raaka-aineista.

Ruokatieto – Taina Luova