Ravintolapäivä Nicaraguassa

iBuenos dias! Hyvää ravintolapäivää Nicaraguasta!
Itävalta, Thaimaa, Islanti… Tammikuun lopussa Ravintolapäivän Facebook-sivusto kertoi tapahtuman leviämisestä maailmalle. Suomalainen ruokaihminen kaukana kotoa innostui: Amerikan manner oli saatava Ravintolapäiväkartalle!

Lähes hetken mielijohteesta ilmoitan Nicaraguan Managuassa sijaitsevan kotini pop-up-ravintoloitten joukkoon. Klikkaus nettisivulle, kirjautuminen ja muutaman rivin kuvaus teemasta ja tarjonnasta. Runebergin runokahvila on syntynyt.

Päätän tarjota runebergintorttuja ja ottaa maksuksi runoja, osuuhan Ravintolapäivä Runebergin päivän aattoon. Runoja, lauluja ja aforismeja saa esittää millä kielellä tahansa, lupaan, mutta kirjoitan kutsun ja kuvauksen vain suomeksi. Turvallisuussyistä en kerro netissä osoitetta. Teen sen sijaan sähköistä suoramainontaa; lähetän koordinaatit meilillä kaikille täällä asuville suomalaisille. Valikoin asiakkaani, mutta puolustaudun: vain suomalainen on valmis maksamaan runebergistaan näin kalliin hinnan.

Voita, sokeria, paksua kermaa, pähkinäisiä pikkuleipiä ja rouhittuja manteleita. Suomesta tuotuja piparkakkuja on sen verran, että saan niitä mausteeksi. Kardemumma jää puuttumaan. Ja vadelmahillo! Sen sijaan tomusokeria riittää; pienessä lähikaupassamme sitä myydään kahden kilon pusseissa.

Sylinterin- tai minkään muunkaan mallisia vuokia en ole onnistunut hankkimaan, joten torttuvuoat askarrellaan banaaninlehdistä ja cocktailtikuista. Enemmän tai vähemmän kulmikkaat leivokset saavat seurakseen samoista aineksista leivottuja kakkuja sekä kakunmuruista ja tuorejuustosta pieniin laseihin koottuja tiramisuja. ”Runeberg Roomassa!”

Rommilla kostutetut tortut odottavat koristelua ravintolapäivän aamuna. Olen jo varautunut tarjoamaan rommi-omenarunebergejä, kun viime hetken kauppareissulta palaava mies heiluttaa käsissään hillopurkkia. Vadelmaa! Yhdysvallat, Nicaraguan ystävä ja vihollinen, pelastaa suomalaisen herkun.

Ensimmäiset asiakkaat saavat nauttia kahvinsa rauhallisessa puutarhamiljöössä. Istun itsekin keinutuoliin, juon kupillisen kardemummakahvia (tortuistahan mumma uupuu) ja saan kuulla Eeva Kilpeä, Edith Södergrania ja Pablo Nerudaa. Runoissa kuplivat koti-ikävä ja kaukokaipuu.

Päivä on hiljainen, kunnes asiakasvirta löytää portille. Pöytiintarjoilu vaihtuu lennossa seisovaksi pöydäksi, kahvipannu kattilaksi, muovipussipursotin pieneksi lusikaksi.

Kahvittelun jälkeen on maksun aika. Kukin vuorollaan, yksin tai yhdessä, esittää runon tai laulun. Anni Sinnemäen säkeet vievät krokettikentälle, Kirsi Kunnaksen kanssa leikitään onomatopoeettisella madolla. Aleksis Kivi on innoittanut nicaragualaista kahvila-asiakastani; mies on kirjoittanut takavuosien Suomen-matkallaan Tuusulanjärven maisemissa. Pienten vieraitteni laulussa tuikkivat tähdet, toisessa matkustetaan metrolla pappalaan. Harkittu tanka muistuttaa taas koti-ikävästä. Ja Astrid Lindgrenin lastenlaulu, naturligtvis på svenska, vie Peppi Pitkätossun väriseen lapsuuteen - varmasti muutkin kuin tyytyväisen kahviloitsijan. Teksti ja kuvat Niina Mälkiä