Säilöttyjä unelmia antaa sivumakua raviolisäilykkeeseen

(Ruokatieto) Dokumentti Säilöttyjä unelmia jäljittää elokuvan keinoin yhden säilyketölkin reitin. Se antaa liikoja mässäilemättä realistisen kuvan siitä, miten syntyy alle euron hintainen raviolisäilyke ja näyttää sen yli 30 000 kilometrin reitin Suomeen.

Teollisesti tuotetun ruuan reitille osuu monta kohtaa, jotka herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Elokuvan tekijöiltä meni kaksi vuotta säilykeruuan kymmenen raaka-aineen alkuperän selvittämiseen. Idean raviolitölkin jäljittämisestä keksi alun perin käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä.

Äänessä ihmiset ruuan matkalta

Ohjaaja Katja Gauriloff työryhmineen kiersi raviolitölkin perässä ei vain Eurooppaa vaan myös tölkin raaka-aineen alkulähteillä Brasiliassa. Portugalissa he tapasivat tomaatinviljelijät ja -jalostajat, Ukrainassa vehnänviljelijöitä ja myllyn väkeä ja Italiassa oliiviöljyn tekijät. Ranskaan he jäljittivät munat ja Puolaan naudanlihan.

Sianlihan perässä he vaelsivat tanskalaiseen emakkosikalaan, kuuntelivat sikojen kiljuntaa itäisessä Saksassa sijaitsevan 60 000 sian lihasikalan ulkopuolella ja kuvasivat, miten samat siat teurastettiin halvan työvoiman Romaniassa. Lopulta kaikki raaka-aineet yhdistyivät ranskalaisessa tehtaassa.

Ruoka jää kuitenkin sivuosaan, kun ohjaaja antaa ihmisten puhua. Gauriloffilla on ihailtavan herkkä ote päähenkilöihinsä, jotka paljastavat kameralle ikävimmät muistonsa ja suurimmat unelmansa.

- Elokuvassa on kaksi tasoa. Näytämme tuotannon kuvina - mitään faktoja emme esitä. Minulle hyvin tärkeänä tasona äänessä ovat ihmiset, työläiset ympäri maailman, Gauriloff kertoi tuottajajärjestö MTK:n ja FS Filmin järjestämässä ennakkonäytännössä.

Aineksia ruokakohuun

Jokaisessa säilyketölkissä on aineksia ruokakohuun, jos asiaa ajattelee tarkemmin. Kovin fiksultahan ei vaikuta toimintatapa, jossa porsas matkustaa tuhansia kilometrejä jo elinaikanaan, saati sitten lihoiksi pantuna.

Tutkimusprosessi vei tekijät globaalin ruokabisneksen lähteille. Heidän tarkoituksensa on saada ihmiset ajattelemaan ruokansa alkuperää, vaikka siinä on vaaransa.

- Tuntuu, että tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän saa tietää, sitä vähemmän tuntee tietävänsä. Brasilian työolot olivat pysäyttävimmät. Tiesin, että orjuus ei ole hävinnyt maailmasta, mutta kun sen koki paikan päällä, se oli pysäyttävää, Gauriloff sanoo.

Lyhentääkö alkuperätieto ketjua?

Tuottaja Joonas Berghäll myöntää omien tottumustensa muuttuneen.

- Mietin kaupassa, että kun siirrän kättä hyllyllä 18 senttiä oikealle tai vasemmalle, onko se 18 000 kilometriä maailmalla?

Suoraa vastausta tähän on kuluttajan vaikea saada, vaikka elintarviketeollisuus ja kauppa vakuuttavat läpinäkyvyyttä ja lisäävät koko ajan raaka-aineiden jäljitettävyyttä. Esimerkiksi SOK on lisännyt määrätietoisesti oman merkkinsä pakkauksiin pääraaka-aineiden alkuperätietoja vuoden alusta lähtien, kertoi elokuvan jälkeen paneelikeskusteluun osallistunut SOK:n vastuullisuuspäällikkö Lea Rankinen.

- Osuuskunta tuottaa omistaja-asiakkailleen tietoa, jota kuluttajat haluavat.

Läpinäkyvyys ja vuorovaikutus ketjun eri toimijoiden kesken on oleellista, jotta jäljitettävyyttä voidaan kehittää. Viemme merkintäasiaa eteenpäin yli lainsäädännön. Uskon, että se voi näyttää mallia alalla ja lyhentää ketjua, Rankinen sanoo.

Hintaa ei kilpailuteta eettisyyden ja ekologisuuden kustannuksella, hän vakuuttaa.

Sika matkustaa halvan hinnan edestä

Eläinlääkäri Pirjo Kortesniemi Eläintautien torjuntayhdistyksestä on onnellinen, että elokuva on tehty, koska se näyttää muun muassa miten paljon eläimiä maailmalla kuljetetaan.

- Sen takiako sika on kulkenut pitkän matkan, että saamme raviolipurkin alle euron? Millä voimme vaikuttaa ruokaketjun pituuteen, Kortesniemi pohtii.

Paneeliin osallistunut Elintarviketyöläisten liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen otaksuu, että mitä lähempänä tuotanto tapahtuu, sitä enemmän on omissa käsissämme; miten toimitaan ja hoidetaan eläinten hyvinvointi ja työntekijöiden turvallisuus.

Epäkohdat kiihkotta esiin

Eläinten pitkien kuljetusten lisäksi myös niiden teurastus herättää kysymyksiä. Toimintatavat itäisen Euroopan teurastamoissa eroavat suomalaisista. Töitä paiskitaan urakalla, ja kiireessä niin nautojen kuin sikojenkin tainnutus näyttää jäävän usein puolitiehen eli eläimet pistetään hengiltä tajuissaan.

- Kun vauhti ja volyymi kasvavat, riskit kasvavat ja niiden hallinta on hankalampaa, Kortesniemi toteaa.

Kuvaajat eivät herkuttele näyllä tarpeettomasti, joten herkempikin katsoja voi seurata kylmän viileästi, miten ruoka kulkee kohti lopullista muotoaan. Suomalaista katsojaa lohduttaa tieto siitä, että näytetyt menetelmät ovat Suomessa laittomia. Alan itsesäätelyn ansiosta eläinten hyvinvointia seurataan meillä tarkasti: eläinlääkäri tarkastaa jokaisen eläimen ennen teurastusta ja valvoo tainnutusta ja verenlaskua.

Kortesniemi huomauttaa, että jos hinta on ainoa kriteeri, etenkin kotieläinpuolen työvoimaa yritetään saada niin halvalla kuin mahdollista. Halvan työvoiman maissa kotieläintilan omistaa osakeyhtiö, jonka pomo istuu kaukana.

- Halpa työvoima tekee sen, mitä pystyy niissä puitteissa, mutta heidän on erittäin hankala parantaa toimintatapoja, esimerkiksi vastustaa tauteja. Suomessa vahvuutemme on, että tuotanto ja teollisuus keskustelevat ja pystymme toimimaan eri tasoilla, Kortesniemi kertoo.

Suomalaisen elintarvikeketjun kannattaisikin Kortesniemen mukaan viestiä hyvistä käytännöistään kuluttajille nykyistä avoimemmin.

- Suomessa ketju on lyhyt, teuraaksi menevä karja menee teurastamolle suoraan tilalta. Muualla se kulkee teuraaksi markkinoiden kautta.

Kerrotaanko meille mitä syömme

Alkuperä on MTK:n näkökulmasta keskeinen osa ruokakulttuuria. Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi kysyykin elokuvan nähtyään, onko sen näyttämässä nykymenossa mitään järkeä.

- Olisiko vähemmän enemmän? Tiedä mitä syöt - ajattelemmeko sitä; kerrotaanko meille. Ehkä meidän kannattaisi kysyä enemmän, Syväniemi pohtii.

Elokuvan tekijöille alkuperällä on väliä, samoin sillä, millainen teollisen ruuantuotannon ketju on. Elintarviketyöläisten liiton Kuntonen toteaa, että säilykkeiden takana on varmasti aina runsaasti vaiheita ja pitkiä matkoja, samoin pakasteilla.

Kuntosen mielestä Suomessa on hyvää se, että Suomessa tuotetun lihan tie ei ole näin pitkä. Vaikka ajattelemme EU-lainsäädännön turvaavan tiettyjä asioita, näytti possun tie elokuvassa, että esimerkiksi Romaniaa käytetään vain välipysäkkinä. Romanina elintarvikeomavaraisuus on 20 prosenttia, ja teurastettu possu lähtee muille markkinoille.

Tällä matkalla alkuperä helposti hämärtyy. Panelistit palaavatkin kotimaisen tuotannon etuihin.

- Emme halua pitkiä ketjuja. Kaikki Suomessa tuotettu on omissa käsissämme, Kuntonen toteaa.

Jäljitettävyys yleistyy

Johtaja Marleena Tanhuanpää Elintarviketeollisuusliitosta toteaa, että kaupungistumisen myötä erkaannumme koko ajan ruuan tuotannosta. Jäljitettävyys kuitenkin yleistyy, ja on jo paljon tuotteita, jotka voi jäljittää hyllyltä tilatasolle asti.

- Alkuperästä kertominen on kilpailuvaltti teollisuudelle. Kodeilla ja kouluilla on tärkeä merkitys ymmärryksen lisääntymisessä, Tanhuanpää sanoo.

Anni-Mari Syväniemen mukaan on koko ketjun tehtävä kertoa, missä, kuka ja miten ruoka tuotetaan.

- Tutkimusten mukaan on totta, että kun ihminen tietää, mistä ruoka tulee, hän on valmis maksamaan siitä enemmän. Enenevässä määrin on ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan vastuullisesti tuotetusta ruuasta, Syväniemi sanoo.

Nouseeko ruuan arvostus määrää karsimalla?

Ruuan arvostus liittyy myös sen poisheittämiseen. Onko ruoka liian halpaa, kun sitä on varaa heittää pois? Pirjo Kortesniemi sitoo tähän liian suuret valikoimat.

- Jurppii, kun kaupassa on jumalattomasti valikoimaa. Miksi pitää olla niin paljon valinnanvaraa? Se liittyy hukkaantumiseen; kun vaadimme kauppaan suuren valikoiman, menee ruokaa luonnollisesti hukkaankin enemmän, Kortesniemi päättelee.

Tuotteiden määrä askarruttaa myös elokuvan tuottajaa Joonas Berghällia.

- Voisimmeko mennä kausiruokaan, tulisiko ruualle sitä kautta arvostusta? Kun odottaisimme eri tuotteita, jotka tulevat tiettyyn aikaan vuodesta kuten uusia perunoita, niitä osaisi arvostaa eri tavalla kuin keskitalven mansikoita.

Kuluttajana hän kaipaa myös lisää tietoa ja keskustelua.

- Kuluttajana haluan tietää, onko esimerkiksi kotimainen tomaatti tammikuussa viljeltynä parempi kuin ulkomailta tuotu. Että osaisin valita.

Valinta koskee jokaista elintarviketta

Valinta on tehtävä jokaisen säilyketölkin kohdalla. Ohjaaja Gauriloffin tarkoituksena on näyttää teollisen ruokatuotannon problematiikkaa ja herättää keskustelua. Alusta asti tuotemerkit ja yritykset häivytettiin, koska kannanotosta haluttiin symbolinen.

- Mielenkiintoista on, että ne, jotka työskentelevät lähempänä viljelymaata, olivat onnellisempia kuin ne, jotka olivat liukuhihnan ääressä, Gauriloff toteaa.

Berghällin mukaan elokuvan viimeinen kuva säilykehyllystä puhuu puolestaan: ei ole kyse yhdestä tuotteesta vaan joka tuotteen kohdalla on syytä ajatella, mistä se tulee.

Säilöttyjä unelmia saa ensi-iltansa Suomessa 26.1.2012. Se on toteutettu yhteistuotantona muun muassa ranskalaisten ja norjalaisten tv-kanavien kanssa. Englanninkielisen Al Jazeeran ostettua elokuvan se leviää yhteensä 120 maahan. (Ruokatieto - Mariaana Nelimarkka)