Take away

Vuoden Ravintola 2012: Muru
2012-02-15 15:45
kiehuu.fi

Helsinkiläinen Fredrikinkadun ravintola Muru on valittu Vuoden Ravintolaksi 2012. Suomen Gastronomien Seura perustelee valintaa Murun selkeällä, korkealaatuisella bistro-tyylillä, jossa panostetaan korostetusti ruoan hyvään makuun, raaka-aineiden laatuun, sesonkeihin ja miellyttävään palveluun.

Suomen Keittiömestarit ry palkitsi Hans Välimäen Vuoden tiedottajana
2012-02-15 15:46
kiehuu.fi

Suomen Keittiömestarit ry jakoi tunnustuspalkintoja ruokakulttuurin hyväksi tehdystä työstä liittopäivillään Porissa helmikuun alussa. Vuoden ruoka-alan tiedottajana palkittiin keittiömestari Hans Välimäki.

Suomen Keittiömestarit ry:n puheenjohtaja Ulla Liukkonen totesi Välimäen toimivan monella eri sektorilla alan hyväksi.

Suomalainen ruokakulttuuriteko jälleen haussa
2012-01-24 15:18
kiehuu.fi

Tammikuun loppuun asti voi ehdottaa suomalaista ruokakulttuuritekoa. Suomen Messut ja Elintarviketeollisuusliitto etsivät suomalaisen ruokakulttuurin edistämiseksi tehtyä työtä, jossa henkilö tai yhteisö on toiminut ruoka- ja juomakulttuurin hyväksi tieteen, taiteen tai liiketoiminnan alueilla.

Ammattikeittiötreffit Tukkutorilla 24.1.
2012-01-17 00:07
kiehuu.fi

Lähes 40 pientuottajaa eri puolilta Suomea esittelee tuotteitaan tiistaina 24.1.2012 klo 13.30 – 16.00 Helsingin Tukkutorin Agroksenmäen holvikellarissa järjestettävillä ammattikeittiötreffeillä.

Neitsytperunafestivaalille matkailun Oskari
2012-01-16 22:08
kiehuu.fi

Turussa kesäkuussa lanseerattu Neitsytperunafestivaali, uusien perunoiden kunniaksi vietettävä juhla, sai perjantaina Turku Touringin palkinnon, matkailun Oskarin.

Neitsytperunafestivaali on toimittaja Markku Haapion ideoima suomalaisen ruokavuoden kohokohta. Se onnistui tuotteistamaan perinteisen suomalaisen tavan herkutella uusilla perunoilla ja toi sen kaupunkilaisten ja matkailijoiden ulottuville aivan uudella tavalla.

Säilöttyjä unelmia dokumentissa
2012-01-09 14:57
kiehuu.fi

Kotimainen dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia (ensi-ilta 27. tammikuuta) kertoo, miten teollisesti tuotettu elintarvike päätyy kaupan hyllylle. Se seuraa säilykepurkin yli 30 000 kilometrin matkaa ja kertoo samalla ihmisistä, jotka osallistuvat tuotantoon. Päähenkilöt ovat Puolasta, Romaniasta, Ukrainasta ja Tanskasta.

Kolmas ”Farang-ravintola” Helsinkiin!
2012-01-06 11:38
kiehuu.fi

Tukholma saa odottaa, kun hyvä liikepaikka on edelleen hakusessa. Tomi Björck paljastaa, että Farang-Gaijin-imperiumi kasvaa jo toukokuussa kolmannella ravintolalla - Helsingissä.

- Pidämme oman vahvan tyylimme. En paljasta vielä enempää kuin sen, että luvassa on jälleen jotain uutta; meiltä ei välttämättä osattaisi odottaa tällaista tyyliä!

Juhlavuoden 2012 Atrian 100 Nuorta Kokkia -rekrytointi käynnissä
2012-01-02 09:48
kiehuu.fi

Atrian 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelma ruoka-alan ammattilaisille käynnistyy jälleen maaliskuussa. Kymmenvuotisjuhlan kunniaksi koulutusohjelma pureutuu hyvän liikeidean merkitykseen, asiakaslähtöisyyteen, tuotteeseen ja tuotekehitykseen sekä oman osaamisen oivaltamiseen.

Nyt saa kotimaista kaviaaria
2012-01-02 11:41
kiehuu.fi

(Kauppalehti) Carelian Caviar on jo neljä vuotta kertonut tuovansa Suomessa tuotetun kaviaarin markkinoille. Viimeisintä uutista lienee uskominen:

Suomalainen sammenkasvattaja Carelian Caviar aloitti kesällä kaviaarin valmistuksen. Yhtiön Varkauteen rakentama jalostamo tuottaa tänä vuonna noin tuhat kiloa kaviaaria. Tuotanto on tarkoitus kymmenkertaistaa, jolloin yhtiö olisi jo merkittävä keskieurooppalainen kaviaarin tuottaja.

Teurastamon ensimmäiset tilat vuokrataan - hae nyt!
2011-11-29 18:40
kiehuu.fi

Helsingin Tukkutorin Teurastamo herää henkiin ensi syksynä, kun alueelle avataan 400 neliön kokoinen tapahtumatila, joka toimii muotoilupääkaupunkivuoden ruoka- ja designtapahtumien päänäyttämönä. Ensi vaiheessa haetaan toimijoita tapahtumatilan välittömässä läheisyydessä oleviin tiloihin.